Tyhmyyden määritelmä

Ensinnäkin on todettava, että tarkoitus ei ole luoda teoreettisesti eksaktia katsausta tyhmyyteen. Kokoan vain lyhyesti neljä mieltäni viihdyttävää käsitystä siitä. Nämä ovat bonhofferilainen (episteeminen), Laitislainen (dogmaattinen), tiedostava (Porthanian vessassa oleva) ja kognitiivinen.

Dietrich Bonhoffer tarkastelee tyhmyyttä ennen kaikkea kapeakatseisuutena, perustelemattomuutena ja ymmärtämättömyytenä. Kehäpäätelmän omaisesti voisi sanoa, että hänen tyhmyydessään kiteytyy totuuden äänelle kuurous (mitä siis on totuus?). Problematiikkana on, että tyhmyys onkin ajattelun ominaisuus eikä sen sisällöllinen ominaisuus. Toisaalta kuka voi arvioida sitä. Tyhmyys ei myöskään muodostu titämisen vastakohdaksi, niinkuin koetaan. Se on pikemminkin tiedon kriittisyyteen keskittymistä eli tietoteoriapainotteista, siis tästä episteemisyys.

Tähän problematiikkaaan vastaus on Mika Laitisen esittämä ja minun tulkitsemani dogmaattinen määritelmä. Tyhmyys on tiedon puutetta, ei sen kuuntelemisen puutetta. Ongelmaksi muodostuu, mitä on tieto. Se on monasti kulttuurisidonnaista ja sen lisäksi laajaa. Tyhmyydessä muodostuu siis ongelmaksi myös, mitä tietoa mitataan. Tavallaan kaikki ovat siis tyhmiä, koska kukaan ei tiedä kaikkea. Tyhmyys on myös tietämisen vastakohta.

Porthanian vessasta löytyy huvittava ratkaisu: Tyhmyyden tunnistaa siitä, ettei se tunnista itseään ja luulee itseään totuudeksi. Yhteyksiä on bonhofferilaiseen aspektiin, mutta on myös huvittava kehäpäätelmä ja sisällyksettömyys, jonka jätän lukijan pohdittavaksi.

Itse olen ajatellut tyhmyyttä bonhofferilaisella tavalla, mutta myös rationaalis-kognitiivisesta lähestymistavasta. Tyhmyys olisi rationaalisuuden puutetta, kykenemättömyyttä käyttämään päätä tai toimimaan inhimillisesti. Kytken siis rationaalisuuden inhimilliseen toimintaan ja ennen kaikkea kognitiiviseen toimintaan. Sanon tällöin loogisesti, ettei kukaan ole tyhmä. Siis: "En usko tyhmiin ihmisiin." Lienee selvää, miksi näistä lähtökohdista se ei ole loogista.

Olen puhunut neljästä määrittelyn tavasta, mutta voisi pikemminkin puhua neljästä muodosta tai käytöstä, jotka muodostuvat käsitteestä "tyhmä". Eri konteksteissa ja kielipeleissa eri näkökulmat korostuvat, mutta ne aina elävät rinta rinnan. Silti niissä voi nähdä myös käsitteellistä sotaa, kuten herra Laitisen ja allekirjoittaneen väittelyistä ilmenee.