Olen miettinyt erästä asiaa (kuka ei olisi). Sallinet minun johdattaa asiaan lyhyellä kertomuksella. Käyn kirkossa aina silloin tällöin ja yritän nykyään käydä siellä joka sunnuntai, jotta saisin jotain ryhtiä ja sykliä elämääni (lisäksi kirkossa käyminen on mukavaa, mutta se ei ole tässä olennaista). Olen nyt kaksi kertaa käynyt Helsingin Mikael Agricolan kirkossa tuomasmessussa, mikä on muuten todella mukavaa. Käydessäni siellä olen hätkähtynyt miettimään esirukouksen aikana: Saako/Voiko tätä pyytää Jumalalta?
Kysymykseni kohteeksi nousi erityisesti pyynnöt siitä, että joku läheinen tai ystävä kääntyisi kristinuskoon (rukouksessa käytettiin toki kauniimpaa muotoilua). Toinen oli se, että pyydettiin parantumisen ihmettä.
Parantumiseen liittyi myös se, kun eräs jaloiltaan heikko nainen kävi alttarilla ilmeisesti rukoilemassa tai saamassa voitelun. Mietin silloin, että nostatetaanko tässä turhaa toivoa? Onko se moraalista? Onko se tekopyhää? Lohdutus ja toivo paranemisesta nimittäin voisi myös muuttua pakkomielteiseksi ajatukseksi paranemisesta. Tyyliin: Kyllä se paranee! Kyllä se paranee! (vrt. Hauki on kala, hauki on kala...).
Kääntymiseen liittyen ajattelen, että ensinnäkin eikö ole kristityn velvollisuus rukoilla Jumalan rakkautta lähimmäisilleen? Se ei välttämättä tarkottaisi asian tavoittelua tai sen tekemistä pakkomielteeksi. Mutta silti tuntuu arveluttavalta "pyytää Jumalan rakkautta" muslimille, jotta tämä kääntyisi (joidenkin mielestä: löytäisi totuuden). Rohkaiseeko kääntymisen toivomus edes oikeanlaiseen suvaitsevaisuuteen?
Tähän liittyen olen myös miettinyt kysymystä: Voiko Jumalaa kiittää mistään? Jos ihminen tai luonto on saanut jotain aikaan, niin eihän siinä Jumalalla ole tekemistä asian kanssa. Tai jos ajattelemme, että hänellä olisi kätensä pelissä, niin silloinhan joko a) myös pahasta tulisi Jumalaa kiittää tai b) me olemme Jumalan pelinappuloita (myönnän, että tässä ei ole ainoat mahdollisuudet. a-kohdasta seuraa, että ei voi rehellisesti kiittää terveydestään vaan aina pitää kiittää kokonaisuudesta. Siis ei: "Kiitos äitistä ja isistä!" vaan: "Kiitos että olen tässä nyt sellaisessa maailmassa kuin se on sellaisena kuin olen sinun käsissäsi, sinun edessäsi".
Jos haluamme kiittää vain hyvästä olisi meidän sanottava aina, että hyvän saa aikaan Jumala ja pahan saa aikaan meidän vapaus. Tuntuu oudolta argumentaatiolta: hyvä teko --> Jumala teki sen, paha teko --> ihminen on paha.
No mitimpä tällaista, enkä yritä antaa vastausta. Suhtautumistapaani voi kyllä lukea rivien välistä, mutta en sano tietäväni vastauksia.
Yleisesti tämä kaikki liittyy pohdintaani siitä, mitä tavoittelemme rukoilulla ja miksi rukoilemme. Yksi syy olisi Jumalan läheisyys, mutta toinen on myös esittää sydämensä pyynnöt ja toiveet. Ehkä voi ajatella, että pyytäessä ei oikeastaan käske vaan silloin sanoo Jumalalle: Mul on jano sun lähteesi vettä! Rukouksessakin kenties voi nähdä sen, ettemme haikaa muutosta maailmaan, vaan sitä että tulemme osalliseksi jumallalisesta rakkaudesta. No silti musta tuntuu, ettei saa rukoilla kääntymystä muslimeille...
No comments:
Post a Comment